Artikkeli // Usko, toivo ja rakkaus

Usko, toivo ja rakkaus

by

Usko, toivo ja rakkaus
Meidän elämäämme vaikuttaa kolme perusarvoa, ne ovat usko, toivo ja rakkaus. Ne ohjaavat meidän ratkaisujamme sen jälkeen, kun olemme antaneet elämämme Jeesuksen johtoon. Nämä arvot ovat meissä merkillisessä vuorovaikutus-suhteessa. Yhden osa-alueen vahvistuessa se vahvistaa kahta muutakin.
Yksinkertaistaen nämä arvot toimivat meissä siten, että uskoessamme ristin sanoman omalle kohdallemme se synnyttää meissä toivon iankaikkisesta elämästä. Nämä heränneet usko ja toivo vaikuttavat meissä sitten vastarakkautta Taivaallista Isäämme ja Jeesusta kohtaan, sekä edelleen myös toisia uskovia kohtaan.
Armossa ja uskossa kypsyessämme vuosien mittaan tämän positiivisen kierteen myötä uskon, toivon ja rakkauden yhä lisääntyessä sen tulisi ottaa syleilyynsä myös pelastuksen ulkopuolella olevat ihmiset. Jeesuksen opetuksen mukaan rakkautemme tulisi ulottua lopulta käsittämään vihollisemmekin.
Kun Jeesus puhui opetuslapsilleen anteeksi antamisesta, he hätääntyivät pyytämään Herralta lisää uskoa. (Luuk. 17:5). Vihollisen rakastamisessa onkin juuri kyse anteeksiantamisesta, ja on helppo yhtyä tässä kohtaa opetuslasten pyyntöön: 'Herra lisää meille uskoa.'
Asia, joka lisää uskoamme, ja siten myös toivoamme ja rakkauttakin, on kun aktiivisesti muistelemme hyviä tekoja, joita Jumala on meidän elämässämme tehnyt. Psalmistan sanoin: ''Minä muistelen tekojasi Herra, muistan ihmeitä, joita muinoin teit. Minä ajattelen kaikkia töitäsi, mietin sinun suuria tekojasi,'' Ps. 77:12-13
Kevät ja alkukesä on luonnossa toivon vuodenaikaa, se herättää toiveen uuden sadon kypsymisestä. Nyt kun aurinko säteilyllään meitä viimein lämmittää, anna muistoistasi nousta kaikki se hyvä, jota olet saanut Jumalan armosta kokea elämässäsi. Anna sen elähdyttää toivoasi, uskoasi ja rakkauttasi.
T: Kai-pappi