Mitä silmät ei nää...
Emme useinkaan tule ajatelleeksi millainen kallisarvoinen lahja näkökykymme meille on. Otamme sen meille annettuna itsestäänselvyytenä. Usein vasta ikääntymisen myötä tuleva näön luonnollinen heikentyminen saa meidät huomaamaan näkökyvyn merkityksen. Näin tuntuu ainakin itselleni käyneen.
Helen Keller oli kuurosokea ja kuitenkin hän teki vaikuttavan uran kirjailijana ja vaikuttajana. Hän puhui mm. 7 kieltä. Tarina kertoo häneltä kysytyn: ''Eikö ole traagista, ettei voi nähdä maailman kauneutta?'' Älykkään naisen vastaus tahdittomaan kysymykseen on jäänyt elämään: ''Minusta on traagisempaa, että näkee, mutta ei ymmärrä näkemäänsä.''
Jeesus paransi aikanaan usean sokean näön. Hänen myötätuntonsa sokeita kohtaan oli ilman epäilystä aitoa ja syvää. Jeesuksen tosiasiallisin huoli ulottuu kuitenkin ihmisen näkökykyä syvemmälle. Se koskee ihmisen kykyä ymmärtää elämää ja todellisuutta.
Tämän kysymyksen saamme jokainen vuorollamme vastattavaksi jossain kohtaa elämämme aikana. Käytännössä meidän vastauksemme kysymykseen todellisuudesta on asenne, jolla me suhtaudumme meille kerrottuun evankeliumiin. Perimmäinen todellisuus näkyvän todellisuuden taustalla on, että Jumala on ja että Hän pelastaa ne, jotka tahtovat luottaa Hänen rakkauteensa.
Matt 6:23 Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys! Jumala antoi Poikansa Jeesuksen ihmisille elämän tosi Valoksi. Tämän ymmärtäminen antaa meille perustan nähdä ja ymmärtää sekä tätä aikaa, että näkymättömissä olevaa hengellistä todellisuutta.

Kirkkautta kaamoksen keskelle,
toivottelee Kai-pappi